keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tästä asti aikaa.

Riittävän useasti, riittävän paljon, riittävän levänneenä ja hyvin ravittuna! Siinäpä sitä mantraa, mitä pitäisi noudattaa. Vielä kun lisätään, että motivoituneena, niin alamme olemaan ikuisesti kehittyvän kunnon lähteellä.
Tästä lähteestä kun pääsisi juomapullonsa aina täydentämään!
Käytännössä vuorotyötä tekevänä ainakin tuo riittävä lepo muodostuu ongelmaksi. Etenkin henkinen väsyminen on ilmeistä, neljän valvotun yön jälkeen.
Itseasiassa, tästä olisi helppo päätyä kierteeseen, missä väsyneenä alkaa motivaatio karkaamaan ja terveellisen ruokailun tottumukset lipsumaan niihin nopeisiin sokereihin ja huonoihin rasvoihin.
Tällöin tarvittaisiin kovaa spartalaista meininkiä, jotta itsensä saisi ruoskittua ruotuun.
Myönnän, että itseltä tuo harvoin onnistuu...
Nytkin on yövuorot takana ja unirytmi sekaisin. Ulkona tulla vihmoo vettä ja ei juuri tee mieli eväänsä liikauttaa.
Mutta nytpä en aiokkaan vaipua synkkiin aaltoihin, vaan suunnittelen itselleni uutta haastetta!
Aion tänä vuonna toteuttaa jo pidemmän aikaa kyteneen suunnitelman juosta Pirkan hölkkä tuplana.
Tarkoitus olisi lähteä matkaan maalista, vähän aamu viiden jälkeen ja leppoisalla vauhdilla taivaltaa otsalampun valossa kohti Tehtaankenttää.
Yhdeksältä olisi sitten täyskäännöksen paikka ja matka jatkuisi muiden pirkkaajien muassa kohti Tamperetta. Haasteita tähän tuo polvien kunto, pimeys, mahdollinen reitin liukkaus, eksymisvaara ja sitten vielä (täytyy tunnustaa) oman psyykkeen kestäminen yksin juoksua pimeässä metsässä =) Karhuthan siellä jo valmistelevat itseään talviunille. Susiakin kuulemma siellä hengailee jengiytyneinä, yksinäisiä juoksijoita vaanien.
Joutuvat kyllä pettymään minun kohdallani, pelkkää luuta, rustoa ja jännettä!
Ensi sunnuntaina lähden katsomaan J.n kanssa tuon reitin Hervannan puoleista päätyä. Näyttää varmaan kovin erilaiselta väärinpäin juostuna.
Lisäksi olen saanut gpx- tiedoston reitistä, joten puhelinta voi käyttää suunnistusapuna.
Paljon on pähkäiltävää vielä tuon oman huollonkin suhteen, mutta onhan tässä vielä aikaa...

Published with Blogger-droid v2.0.9