torstai 5. toukokuuta 2011

6 X 1000

Yövuoroviikkoa mennään, mutta pienoisesta univajeesta huolimatta ajattelin tehdä normi tehoviikon.
Maanantaina kävin juoksentelemassa reippaan puoleista vauhtia yhdeksän kilsaa, verryttelyineen hiukan vajaa 13km. Tiistaina kevyttä palauttelua ja tänään torstaina siis viikon toinen kovempi harjoitus.
Tonnin vetoja lähdin tilskimään, tarkoituksena pitää yllä hiukan maravauhtia kovempaa kyytiä.
Näitä ei olekkaan tullut tehtyä pitkään aikaan, joten ei oikein osannut odottaa vedoilta mitään.

Suhteellisen hyvin ne lähti meneen, mutta sitten lopussa jo huomasi, ettei ihan parhaiden vuosien tasolla enää/vielä mennä ! Toki yövuorotkin vaikuttavat yleiseen vireyteen, mutta ei ne jalkoja sentään voimattomiksi pitäis viedä.
Kuitenkin ihan hyvä maku jäi lenkistä, olihan ilmakin mitä mainioin!
Kuten tuosta alla olevasta kuvasta tarkkaavaisimmat huomaa, ei vauhti pysynyt aivan tasaisena, vaan nitkahti lopussa...

 Huomenna sitten vuorossa taas palauttelua ja jos sais vielä viikkoon sen pitkänlenkin tehtyä, niin olis viikko mallillaan.