torstai 10. helmikuuta 2011

Pakkashiihtoa

Tänään oli tarkoitus kaverin kanssa käydä heittämässä Rutajärven lenkki, huolimatta 23º pakkasesta.
Koska ensi sunnuntaina hiihdetään Haku-Veikon laturetki, ajattelin laduston olevan erinomaisessa kunnossa.
Osittain näin olikin. Reittiä oli ajettu kissalla ja näiltä osin olikin kuin kiskoilla olis mennyt, mutta sitten oli pätkä
metsäautotielle ajettua latua, oikein kahteen kertaan. Ensin sillä kissalla ja perään rekalla !!! Mitä lie tapahtunut.
Voihan olla kyllä, että se kissa olis sinne tien päähän hajonnut, niin kuin kaverini arveli, ja sitten se on täytynyt sieltä autolla hakea.
Kohta tuon tien jälkeen tullaan metsän suojista korkeajännitelinjalle, jossa tuuli oli harmiksemme tukkinut ladun.
Jouduimme hautaamaan samaisiin kinoksiin myös aikeemme "Rutiksen" lenkistä, koska reitti olisi posottanut kyseistä linjaa pitkät matkat, eikä meistä löytynyt tarpeeksi erähenkisyyttä lähteä tarpomaan upihankeen.
Tyydyimme hiihtämään kympin uraa pitkin takaisin valaistulle ladustolle. Tuosta nyt ei olis tullut siten kummoistakaan lenkkiä, joten päätimme poiketa edestakaisella pistolla, alunperin määränpäänämme olleelle Rutajärvelle johtavalla uralla. Pistolta palattuamme lähdimme vielä heittämään 6.5 kilsan lenkkiä.
Tuolla vikalla lenkillä sattui sitten ikävä episodi ohittaessamme hiihtäjää, jonka olimme tavoittaneet.
Kaverini lähti ohittamaan loivassa alamäessä tätä hiihtäjää ja huomasin, että tämä ohitettava alkoi lykkiä tasatyöntöä siinä vierellä kiristäen. Ponkaisin uralta vauhtia ja pääsinkin mukavasti siihen vierelle.
Kaverini oli jo ohituksen tehnyt, mutta koska tämä toinen hemmo kiristi samalla tahtia, ei siihen väliin jäänyt
riittävää väliä johon olisin voinut noileesti itseni kiilata.
Siinä sitten lykin tasatyöntöä sen tyypin vierellä ja vaikka tämä huomasi, että en siihen eteen mahdu, ei tämä sälli tehnyt elettäkään hidastaakseen tahtia.
Tässä vaiheessa tein sitten lapsellisen ratkaisun ja tökkäsin sauvan siihen sen eteen ladulle...
Onneksi oma sauva ei katkennut, eikä tämä päivänpaiste kaatunut ja satuttanut itseään. (Nämä tässä nimenomaisessa tärkeysjärjestyksessä !) Tiukkasävyistä sananvaihtoa siinä sitten heiteltiin puolin ja toisin.
Hetki tuli siinä sauvottua hieman vihaisemmin, mutta hiihtolenkin kokonaisvaltaista nautintoa tuo onneton ei onnistunut pilaamaan.
Matkaa tuli taitettua aurinkoisessa säässä 25.5 kilometriä. Hieman turhan kovaa oli vauhti itselleni, vaikka pääasiassa sainkin tahtia määrätä. Täytyihän sitä sen verran hiihtää, että ei kaverille kylmä pääse puseroon ! Aikaa kului hieman alle kaksi tuntia, joten vauti oli n. 4.40/km.

Tuosta ohitus hässäkästä vielä. Silloin kun itse olin lapsi ja hiihtelin samaisilla laduilla, minua opetettiin antamaan aina latua nopeammille hiihtäjille. Se oli itsestään selvyys. Kohteliaisuuskin oli silloin toista kuin nyt. Ohittavat hiihtäjät kiitti lähes poikkeuksetta tilan annosta ja saattoivat vaihtaa muutaman sanankin.
Huomaa kyllä näistä latujen kuluttajista ketkä ovat pidemmän linjan hiihtoihmisiä, antavat latua vieläkin pyytämättä ja siinä itsekkin tulee useasti jäätyä sanalle ventovieraiden kanssa.
Ymmärän kyllä, että tilanne on hieman eri nykyään kun baanat ovat leveitä ja ohittaminen helpompaa, mutta kyllä nykyäänkin ohitettavan tulisi tehdä ohittaminen mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi hidastamalla omaa vauhtiaan.
Tilanne on kuulemma jokapäiväistä pääkaupunkiseudun ladustoilla, ei kateeksi käy.

Hiihto on kuitenkin hieno harrastus, eikä sitä muutama ajattelematon hiihtäjä pilaa. Pitäisi vaan paremmin oma maltti säilyttää, eikä provosoitua pienistä. Ensi kerralla aion lykkiä siinä vieressä ja vaikka kehuskella toisen oivaa kirikykyä ja samalla surkutella  omaa rapakuntoa =)

Olisiko se provosoitumista vai - sointia ?

tiistai 8. helmikuuta 2011

Töks.

Pirkan hiihtoon on ilmo jätetty, pientä ahdistusta aiheuttaa se, ettei plakkarissa ole vielä edes kahtasataa kilsaa !
Jonkin verran on lisäksi juoksua seassa, mutta ei sitäkään paljoa.
Retkeily mielessä sen kyllä läpi pääsee heikommallakin kunnolla, mutta olisi ollut kiva kokeilla vähän reippaampaakin vauhtia. No onhan tässä vielä joitain viikkoja jos vaikka jättää keventelyt vain muutamaan päivään.

Pientä harmistusta aiheuttaa edelleen tuo polvi, jota tahtoo särkeä aina juoksua seuraavana päivänä.
19.03.2011 tulee vuosi viimeisimmästä leikkauksesta. Polven sisäsyrjällä on edelleen sellainen kumma
pehmeä patti....
Aiheuttaa jo muuten suunnataonta riepomista polvi sanan kirjoittaminen, jokusen kerran siittä on juttua
tullut väännettyä !
Alkaa vähitellen tuntumaan siltä, että mun juoksuharrastukseni alkaa olemaan taputeltu...
Harmittaa äärettömästi, jos näin olisi. Maratonilla olis varmasti vielä löysiä ja 100K kisailu kiinnostais kovasti.

Tämä juttukin loppuu nyt töksähtäen tähän.