keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

NUTS Pallas - Hetta 55K

Tapahtumasta on jo kulunut neljä päivää, Kisan aikana ja näinä menneinä päivinä fiilikset on vaihdelleet laidasta laitaan.
Ehkäpä kuitenkin on syytä palata ajassa hieman taaksepäin. 
Viime syksystä asti olen kärsinyt akillesjänteen jonkin asteisesta tulehdus-/ kiputilasta.
Nämä saivat alkunsa hieman liian innokkaasti aloitetusta mäkiharjoittelusta.
Vielä alkutalvesta juoksemaan pystyi varsin hyvin, mutta kivun yltyessä oli juoksua vähennettävä.
Vielä kun keväällä sain riesakseni alaselän kipuja, alkoi harjoittelu olemaan jo varsin vähäistä.
Viimevuoden HCM meni vielä 3.30 aikaan joten tuosta on kunto sitten tullut varsin lujaa alaspäin.
Voin tästä syyttää vain itseäni, en ole koskaan ollut innokas korvaavien harjoitteiden tekijä.
Edellinen pitkälenkki löytyy helmikuun 19. päivältä... joitain ajallisesti pidempiä kävelylenkkejä löytyy myös noilta ajankohdilta.
Selkäkipujen takia olen myös yrittänyt vaihtaa askellustani enemmän päkiävoittoiseksi ja näiltä tiimoilta kesän juossut lyhyitä lenkkejä avojaloin ja sandaaleilla.
Ihme sinänsä, nämä ei juurikaan ole pahentaneet akillekseni tilaa, vaan vähitellen niiden tila on parantunut.

Siirrytäänpä nyt kuitenkin itse asiaan!
Saavuimme perheen kanssa Ylläksen Kelomajoille jo torstaina, sillä vaimolla oli oma juoksunsa edessä jo perjantaina. 30km juoksu saateltiin matkaan sateen ja ukkosmyräkän hieman laannuttua.
Siinä lähtöä katsellessa alkoi omakin kisafiilis ja myös jännitys nousemaan!
Perjantaina paikalle saapui myös kaverini Kimmo ystävänsä kanssa. Tarkoitus oli Kimmon kanssa juosta yhdessä tuo 55km.n matka.

Seuraavan yön sain nukuttua ihan mukavasti ja kellon herättäessä tunsin oloni varsin hyväksi.
Kisavarusteet pakkasin UD.n SJ ultravestiin, mikä oli juuri sopivan kokoinen pakollisille ja muuten tarpeelliseksi katsomilleni varusteille.
Kimmon kaveri kyyditsi meidät Pallakselle kisan lähtöalueelle. Tuonne tuli myös perheeni kannustamaan isää koitokseen.
Lähettäjän vielä kyykytettyä meitä juoksijoita lähtöaallolla, pääsimme viimein matkaan.
Ylämäkeen kävellessä oli mukava purkaa omaa jännitystä höpöttelemällä levottomia muille juoksijoille.
Viimein mäen selkä taittui ja pääsimme nautiskelemaan hienoista maisemista!
Vaikka en aivan märkäkorvainen enään olekkaan juoksijana, niin silti astuin pahimpaan miinaan, minkä itselleen voi asettaa!
 Endopöllyissään tuli juostua itselle aivan liian kovaa vauhtia, samalla alamäkiosuus vei mennessään ja hakkasi reisiä rikki.
Noin kymmenen kilsan jälkeen totesin, että vaikeuksia tulee olemaan edessä. Hieman vauhtia himmailin, mutta vahinko oli jo tapahtunut...
Tasaisilla pystyin kyllä juoksemaan jotenkin, vaikka jo tässä vaiheessa tekikin mieli alkaa kävely.
Ylämäet oli alunperinkin tarkoitus kävellä ja niissä eteneminen tuntui jopa helpommalta.
Noh, eipä tässä olisikaan enään kuin reilu maratonin verran matkaa taiteltavana 😊

Viellä ensimmäisellä juotolla Hannukurulla näin Kimmon, jota olin jo kehoittanut jatkamaan omaa vauhtiaan. Tuon jälkeen miestä ei enään näkynytkään, kuin vasta vähän ennen maalia ja tuolloinkin jo suihkun raikkaana siviilit päällä!

Tuolla huollolla viivyin kauan, matkaan minut siittä sai vain häpeän tunne siitä, että alkumatkasta ohittamiani juoksijoita alkoi valumaan NUTS.in herkkupöytien ääreen.
Hieman pystyin vielä juoksemaan, mutta väliin oli aina pakko kävellä myös tasaisella.
Vähitellen voimat hiipuivat niin, että siirryin kokonaan kävelyyn.
Tuossa vaiheessa olikin sitten jo aikaa katsella ja kuvata maisemia, niissä ihailtavaa todella riitti!
Mikäli olisimme juosseet jossain asfalttiviidakossa, olisi matkanteko ollut yhtä tuskaa, nyt kuitenkin tunsin suurta kiitollisuutta siittä, että olen terve ja sain olla muiden juoksijoiden mukana taittamassa matkaa.
Noin 30Km.n kohdilla tapahtui edellä juosseelle miehelle ikävä kompastuminen. Hänen olkapäänsä osui lennosta tunturiin ja myöhemmin varmistui, että olkapää oli mennyt sijoiltaan.
Koska oma juoksuni oli jo kävelyä, tarjouduin jäämään hänelle kaveriksi ja jeesailemaan matkalla seuraavalle juotolle, jonne oli vielä yli 10km matkaa. 
Omat vaivat tuntui mitättömiltä kaverin taistelua seuratessa. Pyhäkeron ylitys tuntui pitkältä, kaverin puolesta harmitti aikalailla.
Onneksi Pahtavaaran huolto tuli viimein vastaan ja kaveri saatiin auton kyytiin.

Vanha harmaa susi...(Epätoivoa katseessa?)

Sen verran voimat palautuivat, että hiekkatieosuuden juoksin kokonaan ja vielä osan asfaltti tiestäkin, mutta sitten yllätti polvikipu! En tiedä johtuiko kestopäällysteestä vai mistä, mutta pakko oli jälleen kävellä. Korpesi!
Pariin otteeseen yritin juoksua, sillä kuulin takanani lähestyviä ääniä joiden tiesin kuuluvan hiekkatiellä ohittamilleni kanssajuoksijoille. Polvi vaan ei enään kestänyt ja iloisesti höpötelleet juoksijat pyyhälsivät ohitse.
Tuo Hettaan vievä tie tuntui kestävän ikuisuuden, vertailin sitä kotiseutuni tuttuihin reitteihin, eihän tästä ole enään mitään, saman verran kuin vanhalta kyläkaupalta kotiin.... En onnistunut huijjaamaan itseäni.
Sitten viimein näin Kimmon vastassa. Vaikka olin turhautunut, niin Kimmon kannustus ja maalista jo kuuluvat äänet sai minut vielä kerran yrittämään juoksua ja onneksi se taas onnistui, sain juosta maaliin!
Viimein punainen matto ja helpottava maaliviiva.... Tyhjää... Päässä ei oikein toiminut mikään, ei oikein tajua, mitä tässä pitäisi tehdä- En kai mää vaan pyörry tähän?!
Hoipertelin keitolle ja sain taas todellisuudesta kiinni. Muiden kanssa ajatusten vaihtoa tapahtumasta ja vielä vaappuminen suihkuun. 

Aikaan 9.09 en ole alkuunkaan tyytyväinen, vaikka tiedostan, että parempaankin olisi ollut mahdollisuus viisaammalla juoksulla.

Nyt siis istuskelen kotona ja koitan jäsennellä ajatuksiani siitä, mitä aion tulevaisuudessa tehdä. Ennen kaikkea mitä on tehtävä toisin, jotta tällainen kyykkäys ei enään toistuisi.
Jalat on edelleen hieman arat ja mäkäräisten syömät.
Ajatukset palaa ajoittain sinne tunturiin, välillä iskee huonommat fiilikset muista juoksuun liittyvistä asioista... No, onneksi tässä on vielä kesälomaa muutama päivä jäljellä. Ehkäpä pääsen vielä juoksuharjoittelun reunaan kiinni!

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea, kiitos myös kaikille kannustavista kommenteista somen syövereissä!



Mäkäräisten ruokia lepuuttamassa =)



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pirkan Hölkkä 2015

Niinpä sitä on taas yksi Pirkka takana! Tämän vuotinen oli neljästoista startti. En kovin suuria odottanut tältä juoksulta, koska harjoituskauteni on ollut kovin rikkinäinen.
Sellaista rauhallista tahtia lähdin juoksemaan, tavoitteena saada sinne lopun mäkiin ja koitoksiin hieman parempi pöhinä päälle.
Ihan hyvin sain sykkeen pidettyä maltillisena, hieman männävuosien maratonien keskisykkeitä alhaisempana, siellä VK1.n kieppeillä. (Sykerajat on määritelty viimeksi joskus ajalla, jolloin olin vielä nuori ja voimakas...Nyt en ole enää kuin... noh-)
Vauhti tais olla hieman päälle vitosen/km jonnekkin 18km.n paikkeille. Tässä vaiheessa sain kaveriltani kehoituksen lähteä omille teilleni, hieman odottamattomien ja ikävien syiden vuoksi.
Sekavan mielialan vallitessa jatkoin menoani hieman vauhtia kiristäen. En kuitenkaan lähtenyt mihinkään yltiöpäiseen vauhdin pitoon, koska halusin edelleen tulla ne vikat kilsat nautiskellen.
Selkiä kuitenkin tuli tasaseen tahtiin vastaan ja fiilikset nousi, kun huomasi, että jalat on edelleen freesit.
Ai, niin. Tällä kertaa en ottanut mukaan geelejä, niillä tankkaaminen oli muutenkin niin kuvottava kokemus, että päätin juosta ilman.
Inhokki kohtani Pirkassa on soratie ja pätkä asfalttia ennen kuin saavutaan Herewoodin ulkoilureiteille. Tuolla pätkällä yleensä vauhti tuppaa nousemaan alustan helppouden vuoksi. Nyt sain pidettyä sen kuitenkin tasaisen hyvänä.
Hervannan ulkoilureiteillä alkoi sitten jo jaloissa painaa, mutta oikeastaan hyvä niin, sillä maalissa fiilis on aina parempi, kun jalat kertoo, että jotain on tehtykkin.
Noin kolme kilometriä ennen maalia näin pitkän suoran päässä tutun hahmon ja päätin, että hänet vielä tavoitan ennen maalia. Tiesin että kyseinen kaveri ei sippaa, joten minun olisi pakko hieman kiristää. Sitten vajaa kilsa ennen maalia sain hänet kiinni. Muutama sana siinä vaihdettiinkin.
Hänellä jo useampi startti tälle vuodelle, eikä jalat olleet ennen Pirkkaa ihan tuoreet, joten helppohan siinä kölvipojan oli kukkoilla.
Loppukiri irtosi vielä ihan kivasti, etenkin kun oli tuttuja kannustamassa!

Maaliin tulin ajassa 2:49.27
Puolimatkassa kellotin 1:28.22 ka.161bpm ja jälkimmäinen puolisko 1:21.02 ka.166bpm

Juoksu oli siinä mielessä tärkeä, että nyt sain jonkinlaisen käsityksen kunnostani. Nyt on hyvä lähteä kohti ensi kautta ja toivoa, että kausi olisi paljon parempi, kuin tämä. Tarkoitus olisi näyttää itselle, että ei tämä kaakki vielä makkaratehtaalle jouda!







perjantai 10. lokakuuta 2014

Tupla Pirkka 2014

Kyllästyneenä pidempiaikaiseen saamattomuuteeni juoksuharjoittelun saralla, päätin asettaa itselleni riittävän haastavan tavoitteen. Maratonit on niin nähty juttu, joten jotain muuta oli keksittävä.
Aikana ennen lapsia kävimme vaimon kanssa vaeltamassa Karhunkierroksen reitin. Todella upat maisemat jäivät hyvin mieleen. Sieltä mielen sopukoista ne nyt tulvahtivat, kun lueskelin KPK 24/7 FB -palstan juttuja polkujuoksuista.
NUTS Karhunkierros kuuluu Buff trail tour sarjaan ja juostaan taas ensi vuonna toukokuussa.
Tämä mielessä aloitin siis aktiivisemman kenkien kulutuksen n. kolmisen kuukautta sitten. Aivan telakalla en ole tuota jaksoa ennenkään ollut, mutta ei sitä oikein harjoitteluksikaan voinut kutsua.
Toissavuonna juoksin tämän Pirkan tuplamatkan ensimmäisen kerran ja täytyy nyt todeta, että silloin taisin olla paremmassa kunnossa!
Nyt siis oli tarkoitus testata missä mennään ja hieman peilailla mahdollisuuksiani selvitä Karhunkierroksesta.

Valmistautuminen ei ollut aivan optimi. Edellisenä viikonloppuna suoritettu Jämin minirogain hieman sotki suunnitelmia. Oli pakko pitää pidempi huili heti suunnistuksen jälkeen ja kun vielä tuli muuta ohjelmaa, niin edellinen viikko meni ihan puhtaasti levätessä.
Tankkaus oli perinteinen neljä päivää aiemmin aloitettu HH/ nestetankkaus, ilman mitään tyhjennysharjoituksia. Vika päivä ennen koitosta normaali ruokavalio.

Edellisenä päivänä perhe saatteli minut Tampereen Vuorekseen vaimon veljelle yöksi. Näin saisin mahdollisuuden nukkua hieman pidempään, kuin vaihtoehtoisessa mallissa, että olisin starttaillut täältä kotoa jo ennen neljää...

Tuon edellämainitun FB -ryhmän kautta sain huhuiltua itselleni kaverin matkaan. Ajatus siittä, että lähtisin aamu viideltä itsekseen könyämään pimeään metsään, ei vain tuntunut houkuttelevalta.
Oli lisäksi onni, että kaveri sattui olemaan puhelias ja viritetty samoille taajuuksille kanssani.
Nirvan maalialueen parkkipaikalla sitten paiskasimme kättä ja kun kerta paiskomaan päästiin, niin paiskattiin vielä liivit selkään, lamput otsalle, huollolle reput takapenkeille ja itsemme liikkeelle.



Matka lähti taittumaan joutuisasti, kokolailla sopimaamme 6.30/km vauhtia. Juteltiin niitä näitä metsästyksestä, talonrakentamisesta, perheistämme... Ensimmäinen huolto oli sovittu Taivalpirtille 13.6 Km.n kohdalle. Huoltajani Juha ja kaverin huoltaja Teppo siellä jo odotteli. Tankattuamme juomapullot jatkoimme matkaa aamun jo hieman sarastaessa. Rutajärvelle tultaessa 22 Km.n kohdalle oli jo varsin valoisaa, eikä valaisimia enään tarvinnut, edes umpimetsässä.
Useasti nämä Valkeakoskelta "Rutikselle" johtavat polut on varsin liejuisia, johtuen siittä, että niitä käyttävät juoksijoiden lisäksi myös maastopyöräilijät ja ratsastajat. Onneksi koko reitti oli nyt varsin kuiva, eikä nämä Rutiksen polutkaan olleet ihan mahdottomat.

Tehtaankentälle saapuessamme juoksu sujui edelleen hyvin, vaikka normaalia väsymystä jo hieman tuntuikin. Lähtöalue, oli tupaten täynnä reippaita pirkkaajia monen kirjavissa asuissaan. Tämä lähtöä edeltävä iloinen, ehkä jännittynyt tunnelma oli käsin kosketeltava.
Juhan ja Tepon kanssa oli sovittu tapaaminen varusterekan viereen, siellä vaihdoimme kuivaa paitaa päälle ja hieman tankkailimme evähiä.

Kello yhdeksän kajahti lähtölaukaus ja lähdimme muiden matkassa kohti Tamperetta. Pienen huoltotauon ansiosta jalka tuntui taas paljon kevyemmältä. Lisäksi kanssa juoksijat ja heidän kanssaan jutustelu antoi lisää virkeyttä.
 Pian huomasin, että omasta GPS mokkulasta oli paristo tyhjentynyt, vaikka olin vaihtanut sen uuteen ennen lähtöä.
No eipä tuo juuri haitannut, Jannelta sain kuitenkin tarvittavaa tietoa vauhtimme hidastumisesta :)
Hidastumiseen vaikutti kyllä eniten se, että olimme sellaisessa ryhmässä, jossa vauhti oli hieman hitaampaa kuin suunnitelemamme, mutta tämä ei todellakaan haitannut. Tavoite kun meillä oli vain nauttia matkasta ja päästä Nirvanaan. Itsellä tosin takaraivossa jyskytti rehvasteluni matkan taittamisesta kolmeen kertaan...

Rutiksen huudeilla napsahti sitten maratonin verran tauluun. Koivet edelleen tuntuivat varsin yhteistyökykyisiltä lisääntyneestä väsymyksen tunteesta huolimatta. Väsymyksen tunteminen tai sen kokeminen on muuten metka juttu. Vaikka jaloissa painaa, niin sitä tietää, että tätä kyllä jaksaa, kunhan ei tule mitään muita remppoja. Väsymys kuitenkin on sellaista turtumista, eikä se satu, sen onnistuu aina siirtämään taka-alalle.
Savontien ylityksen jälkeen vauhti taas hieman parani tiestön leveentyessä ja alustan tasaantuessa.
Näillä haminoilla tapasimme Kestävyyttä pintakaasulla palstalta myös Eveliinan joka tovin piristi matkaamme jutustelullaan. Oliko sitten joku huolto, millä hän hävisi (onnistui karistamaan meidät) horisonttiin ystäviensä kanssa.
Näillä huolloilla käytimme sen verran aikaa, että saimme varmasti riittävästi tankattua. Yleensä kovassa vauhdissa tehtävät tankkaukset tahtovat mennä mulla rinnuksille, mutta nyt ei siis siittä pelkoa.

Taivalpirtin jälkeisten polkujen päätyttyä tullaan sille kehvelin maantie pätkälle. Tuo pätkä on normi Pirkassakin reitin tylsin vaihe ja siinä yleensä alkaa matkanteko tuntumaan jäntereissä.
Lyhyellä kestopäällyste pätkällä olevan ylämäen kävelimme suosiolla. Tämän jälkeen kävelimme myös pari muuta ylämäkeä.
Tässä vaiheessa aloimme pohtimaan, kumpi sattuu juostessa enemmän ylä vai alamäet. Molemmat oltiin sitä mieltä, että ehdottomasti alamäet. Aloin jopa toivomaan niitä ylämäkiä!
Vaikka miehet jo varsin väsyneitä olivatkin, olin varma, että Nirvanaan päästään. Viimein koitti viimeinen kilometri ja kenttäkuulutukset alkoi kantutumaan korviin. Maaliin tultiin, aikaa kului 7 tuntia ja 33 minuuttia.
 Jannen kanssa paiskattiin vielä kättä ja heitettiin veljelliset halaukset. Kyllä sitä tuolla matkalla jo ehtii toiseen tutustumaan, toivottavasti tapaamme vielä!

Nyt olisi vielä päätettävä lähtisinkö jatkamaan matkaa vielä kerran kotiinpäin.... Aikamoista painia kävin itseni kanssa. Ajattelin, että hitto! jos en nyt lähde edes yrittämään, petän itseni ja annan aivoille väärän signaalin luovuttamisen mahdollisuudesta. Siispä vielä kerran kuiva paita päälle, juomaliivi kantoon ja matkaan.
Onnistuin jotenkin etenemään juosten noin neljä kilsaa, ajoittain piti siirtyä polun sivuun, jotta Pirkkaa vielä maaliin taivaltavat saisiva edetä esteettä. Vähitellen alkoi reisien ulkosyrjällä tuntumaan voimakasta kipua, etenkin alamäissä. Jatkoin vielä kolmisen kilometriä ja saavuin Hervantaan johtavalle tielle jonka viertä siis reitti kulkee. Tällä kohtaa oli vaimolla auto parkissa, hänen oli tarkoitus huoltaa minua loppumatka. Seuraava mahdollinen huoltopaikka, johon autolla olisi päässyt olisi ollut jälleen Taivalpirtillä, eikä mitään takuita, että sinne olisin päässyt.
Niinpä päätin, että koska tämä ei ole mikään kilpailu ja jalat ovat mitä ovat, niin viisainta jättää matka tähän.
Olisin toki voinut heittää Buranaa naamariin ja jatkaa matkaa, sillä ilman tuota reisien ulkosyrjän vihlontaa olisin voinut matkaa vielä jatkaa. Nyt kuitenkin näin.

Matkaa kertyi siis kaikkiaan 73.5 kilometriä, ajalla ei niin väliä. Lisäksi sain tutustua hienoihin ihmisiin ja sain nauttia upeassa säässä Pirkanmaan luonnosta parhaimmillaan.
Palautuminen juoksusta lähti käyntiin yllättävän hyvin, kertonee osaltaan siittä, että voimareserviä ei aivan loppuun kulutettu. Nyt tekisi jo kovasti mieli lenkille, mutta maltetaan vielä... ainakin huomiseen. Karhunkierroksen 200 paikkaa varattiin muuten vartissa täyteen, olen siellä jonossa, jos vaikka jotkut paikkansa peruisivat..

Kovasti sain tästä intoa uuteen kauteen. Tiestöllä olisi viihdyttävä hyvinkin ahkeraan, kyllä jotain tämän tapaista tapahtumaa pitäis ens kaudelle katsella!

- Timo.

PS. Kiitos kuvista Teppo!







maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vko.14

Edellinen viikko meni pieleen kolmen ylityöpäivän vuoksi... blääh.

Vko.14
Maanantai: TV Kevyt 7.8km 56:36 Avg.HR127 7.14/km
- Haka YU.n kestävyysryhmän treeni.

Tiistai: Lepo

Keskiviikko: Vr2+ reipas 8km+ Vr2. Reippaan osuus n.38.20 4.46/km 12Km. 1:04.23

Torstai: TV Kevyt 5.9Km 36:41 Avg.HR138 (70%) 6.13/km

Perjantai ja Lauantai: Lepo

Sunnuntai: Pitkä 27.5Km 3:06.44 Avg.HR 140 6.42/Km.
- Olipa reissu! Arin kanssa "eksyimme" Varalan maratonklubilaisten seuraan. Kovakuntoista väkeä ovat! Vauhti oli juuri sopiva näin pitkälle lenkille, yleensä itsellä nämä reissut jää kahteen tuntiin, mutta nyt siis reilusti pidempi lenkki.
Lisäksi oli kiva tutustua jälleen uusiin juoksijoihin!
Tarttuipa matkaan vielä uusia ideoitakin, katsotaan niiden toteutumista sitten myöhemmin.

Runsaasta levosta huolimatta viikkoon 53.2Km

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vko. 11

Vko. 11

Maanantai. Lepo

Tiistai. TV kevyt 6.9km 43:12 Avg.HR.136 (69%) 6.15/km

Keskiviikko. Reipas 10km + Vr 1.8 Avg.HR 162
- Eka kilsa kiihdytellen, siittä 4.49 -> 4.16. Syke Ka.t 158 ->177
- Kymppi aavistuksen yli 45min.
- Yhteensä 11.8km aikaan 56:44

Torstai. TV kevyt 8.3km 53:21 Avg.HR.134 (68%) 6.22/km

Perjantai. Lepo

Lauantai PK 4.6km + 5 x n.100m + Vr 1.6
- Yhteensä 7.6km 50:47
- Vedot 20-23s.

Sunnuntai. TV Pitkä. 20.08Km 2:01.57 Avg.HR 140 (71%) 6.04/Km.
- Pirkkahallilta Vihisenpuistoa arboreettumille, Ratinan rantaa Pyynikille, Varalan takana hortoilua ja samaa reittiä takaisin.
Pirkkahallin parkkista vielä kympit täyteen. OK.

Viikkoon 54.7 Km.